Uutiset

Mikaelin Milloin-Euroviisukappale soi ja soi edelleen:

  • Iskelmäradio: 20
  • Radio Suomi: 37
  • Radio Sun: 12

Mikaelin keikkakesä on odotetusti kiivas (ks. keikkakalenteri). Siihen mahtuu kuitenkin myös kahden kesäisen tv-ohjelman kuvaukset:

  • TV2:n Kesäillan valssi nauhoitetaan 4.kesäkuuta Eräjärven Rönnillä ja jakso tulee ulos 27.kesäkuuta
  • TV2:n Tammerkosken sillalla nauhoitetaan 18.kesäkuuta Tampereen Vanhan kirjastotalon puistossa. Mikael juontaa ja laulaa. Jakso tulee ulos 18.heinäkuuta.

Mikaelista tulee lentäjä!

Mikael Konttisella on ollut pikkupojasta asti kaksi kiinnostuksen kohdetta, musiikki ja ilmailu. Sekä laulajan että lentäjän ura on ollut haaveissa jo peruskoulusta lähtien.

Syksyllä 2007 Mikael pyrki valtion, Finnairin sekä Porin kaupungin omistamaan Suomen Ilmailuopistoon (SIO) 1276 hakijan joukossa tavoitteenaan ansiolentäjän lupakirja. Koulutus kestää n. 2,5 vuotta.

Hakuprosessi käsitti psykologisia testejä, sovelluskokeita
tietokoneella sekä lentokapteeniraadin että psykologin haastattelut.

Euroviisukarsintapäivänä Mikael sai tiedon, että hänet on alustavasti hyväksytty opiskelemaan syksyllä 2008 aloittavalla kurssilla. Edessä olisi enää viimeinen vaihe, ilmailulääkärin suorittama perusteellinen tarkastus, jossa hankitaan Medikaali 1 -kelpoisuusluokitus ansiolentäjän lupakirjan hankkimista varten. Ja 17.maaliskuuta Mikael
sai "puhtaat paperit" eli kutsun kouluun!

Mikael Konttinen elää näin ollen elämänsä kevättä. Hänen molemmat urahaaveensa ovat ottaneet hienosti tuulta alleen ja Mikael odottaakin innolla tulevia esiintymisiä, mutta myös koulun alkamista syksyllä!

"Tulevaisuudessa lentäjän työtä näyttäisi olevan hyvin tarjolla. Työn ohessa on mahdollista tehdä myös esiintyjän töitä. Toimivan yhdistelmän löytäminen onkin jatkossa kiinnostavaa sekä haasteellista," tiivistää onnellinen Mikael tunnelmiaan.

Universal Music tukee suojattinsa opiskelua kannustamalla ja ylpeyttä uhkuen! Nuorella ihmisellä on hienosta artistiurastaan huolimatta oltava aina myös Plan B!


Mikael on YKKÖNEN!

Mikael Konttisen Euroviisukappale, Milloin, on sijoittunut viikolla 10 Radio SUN:ssa YKKÖSEKSI ja Radio Suomen listalla KAKKOSEKSI. Iskelmäradion kuulijat puolestaan äänestivät miehen sijalle 17 seuraavilla kommenteilla:

  • Uutta ja hienoo musaa. Charmikas tulkitsija. Tulevaisuus edessä. Lisää hyviä kappaleita. (MOsara)
  • Mikaelilla aivan upea ääni. Veikkaan, että hänestä tullaan vielä kuulemaan. Jatka samaan malliin. Vau !! (iskelmän ystävä -62)
  • Upeaääninen ja komea uusi ihastus. Vau! (Heli)
  • Mikaelin olisi pitänyt voittaa Suomen euroviisukarsinta. Tällä biisillä on musiikkillisia ja viihdyttäviä ansioita toistamatta liikaa menneiden vuosien temppuja.
    (Silloin)
  • Upea ääninen nuori tulokas! (Anneli Saarela)
  • Tasapaksu,mutta tunteiden tulkki saa siihen sitä jotain. JEES! (Annu)
  • Aivan upea:) (Mervi)
  • Tämä oli suosikkini euroviisuissa.(ms70)
  • Voi ihana Mikael, kaunista, ah niin ihana kappale. (Pirjo)
  • Mä tykkään Mikaelin laulusta. Se on romanttinen. Mä olen pettynyt, että se ei edusta Suomea Belgradissa. (Maria)

Katso ja kuuntele Milloin-kappale netissä: www.dailymotion.com

Kuvia Euroviisuista Kaista.fi-sivuilla: www.kaista.fi

Lue haastatteluja netistä: www.karjalainen.fi

www.viisukuppila.fi


SUOMEN EUROVIISUFINAALI LÄHESTYY

Suomen edustaja vuoden 2008 Eurovision laulukilpailuun valitaan Helsingissä, Kulttuuritalossa lauantaina 1. maaliskuuta. Finaali on yleisötilaisuus ja Yle lähettää sen suorana lähetyksenä sekä tv:ssä että radiossa klo 20.00 alkaen. Tapahtuman juontavat Jaana Pelkonen ja Mikko "Peltsi" Peltola.

Edustuspaikkaa tavoittelee Kulttuuritalossa yhteensä 12 kutsuartistia, joista alkukarsintojen yleisöäänestysten perusteella kuusi on jo varmistanut paikkansa finaalissa. Alkukarsinnoissa karsiutuneiden kuuden artistin kesken käydään finaalilähetyksen aluksi jatkokarsinta, ns. toinen mahdollisuus, josta kaksi parasta pääsee finaaliin puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella.

Varsinaisessa finaalissa on mukana yhteensä kahdeksan esitystä. Niiden joukosta tv-katsojat valitsevat karsinnan lopullisen voittajan ja Suomen edustajan vuoden 2008 Eurovision laulukilpailuun Belgradiin, Serbiaan kaksivaiheisessa puhelin- ja tekstiviestiäänestyksessä.

Vuoden 2008 Suomen karsinnat tuottaa YLE Viihde. Kilpailukappaleet ovat kuunneltavissa Ylen verkkosivuilla osoitteessa yle.fi/euroviisut

Ennakkosuosikki Mikaelin Milloin -kappale kilpailee jälleen numerolla NELJÄ:

Puhelinäänestys 0700-717-04

tai

tekstiviesti 4 nroon 17132

MUISTA ÄÄNESTÄÄ!!!!!!!!!!!!!!

Ps. Ennen finaalia Mikael vierailee Viihdeuutisista pe 29. helmikuuta!


Mikael Konttinen voitti ylivoimaisesti

Mikael valittiin Suomen Euroviisujen toisessa alkukarsinnassa katsojien ylivoimaisella äänienemmistöllä suoraan finaaliin! Mikael esitti kauniiden taustatyttöjensä avustuksella Kerkko Koskisen ja Kyösti Salokorven Milloin -kappaleen, saaden kaikista annetuista äänistä huikeat 46,1 %.
"Tuntuu erittäin hyvältä. Pärjäsin saamissani äänissä melkein Kari Tapiolle," Mikael hihkui voittonsa jälkeen! "Tiesin, että kappaleeni voisi olla kova ja sopia ihmisille. En olisi silti osannut kuvitella tällaista," kommentoi Mikael äänivyöryään hieman hämmentyneenä, mutta onnellisena.

Mikael Konttisella on hillitön kuukausi edessään. Helmikuun 23. päivä hän täyttää 24 vuotta, Kulttuuritalolla valitaan Suomen Euroviisuedustaja Belgradiin 1. maaliskuuta ja miehen debyyttilevy julkaistaan 5.maaliskuuta!

Iskelmämusiikki on suomalaisten ehdoton suosikkilaji. Siitä olkoon tuoreimpana esimerkkinä Euroviisukarsintojen ensimmäisten erien ääniharavat; Kari Tapio ja Mikael Konttinen, konkari ja tulokas! Muut musiikkilajit tulevat ja menevät,mutta iskelmä jää elämään ja olemaan!

Hurmaava Mikael teki sen mitä odotettiinkin-otti lavan haltuun,lumosi intensiivisellä katsellaan ja miehekkyydellään, pyörrytti Jaana Pelkosta ja lauloi itsensä suomalaisten sydämiin. Mikaelin vasta versova ura on ollut alusta alkaen nousukiitoinen ja viimeistään viime perjantaina kansa näki siihen syyn! Luonnonlahjakkuus säteili laulamisen palossa ja kehräsi itsensä kirkkaasti finaaliin, puhtaasti omilla avuillaan.

Mies ja ääni-ei ole liioittelua hänen kohdallaan. Sen vaan tuntee ja tietää, kun tähti on syttynyt.

Mikael on haastateltavana Iltalehden Viikonvaihteessa 23. helmikuuta Viikon 9 Katsossa on myös haastattelu Ja pe 29. helmikuuta mies on Viihdeuutisissa


MIKAEL ON NUMERO NELJÄ!

Vietämme viimeinkin jännittävää Euroviisukarsintaviikkoa. Mikael laskee tunteja ja toivoo, että "voi jos pian vois olla perjantai, perjantai, perjantai"... Esityksestä tulee hyvä mieli ja lopputulos on oleva ikimuistettava!

Alkukarsinnoissa voit äänestää Mikaelia soittamalla hänen omaan äänestyspuhelinnumeroonsa tai lähettämällä esiintymisnumeron 4 tekstiviestinä numeroon 17132.

Äänestyspuhelu maksaa 66 senttiä + pvm per puhelu, tekstiviestin hinta on 66 senttiä per viesti.

Äänestys alkaa alkukarsinnan osalta suoran tv-lähetyksen alussa ja jatkuu sen loppupuolelle asti.

Tekstiviestiäänestyksessä huomioitava: Tekstiviestiäänesi rekisteröityy reaaliajassa. Puhelimeesi mahdollisesti asetettu tekstiviestin toimitusvahvistus saattaa tulla viiveellä.

Äänestysnumerot ja -ohjeet myös Ylen verkkosivuilla osoitteessa yle.fi/euroviisut ja teksti-tv:n sivulla 390.

2. ALKUKARSINTA, PE 15.2. KLO 21.00-21.50 (YLE TV2, YLE Radio Vega)

Mikael Konttinen: Milloin
SOITA: 0700-717-04 tai TEKSTAA: numero 4 nroon 17132

MUISTA KATSOA KAKKOSTA JA ÄÄNESTÄÄ MIES SEKÄ ÄÄNI JATKOON!

Ps. Malttamattomille suosittelemme aikaista aamuheräämistä 12. helmikuuta, sillä Mikael on MTV3:n Huomenta Suomen vieraana!


Mikael Konttisen Tuntematon tie -debyyttilevy on nyt valmis! Levyn tekijäkaarti tuottajien Antti Lehtisen sekä Okko Larun lisäksi koostuu sellaisista hittitehtailijoista, kuten Hector, Kerkko Koskinen ja Timo Kiiskinen, vain muutaman nimen mainitaksemme.Mikael on levyyn ja uuteen imagoonsa hirmu tyytyväinen ja odottaa malttamattomana julkaisupäivää eli 27. helmikuuta!

Sitä ennen kuitenkin jännitetään,miten miehen käy Euroviisuissa 15. helmikuuta! Kilpailukappaleisiin voi tutustua ennakkoon Ylen radiokanavilla ja verkkosivuilla. Jokaisen alkukarsinnan kaksi parasta esitystä etenee suoraan finaaliin puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella, joten MUISTAKAA SOITTAA JA TEKSTATA Mikaelin kisanumeroon koko ohjelman ajan taukoamatta! Ja mikäli linjat menevät tukkoon ja lopputulos on virheellinen, niin alkukarsinnoissa karsiutuneiden kuuden artistin kesken järjestetään lisäksi erillinen jatkokarsinta, ns. toinen mahdollisuus, josta kaksi parasta pääsee finaaliin puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella.

Mikaelin äänestysnumero ja -ohje on nähtävissä Ylen verkkosivuilla 13.helmikuuta!

Viisuinfoa lisää: www.yle.fi/euroviisut

Ennen viisuja Mikael on haastateltavana MTV3:n Huomenta Suomessa 12. maaliskuuta ja samana päivänä SUB TV:n Subbarissa klo 15.30.

Subbarin netissä tulee olemaan kilpailu Tuntematon tie -levystä. www.subtv.fi


Tänään,11.tammikuuta Suomen euroviisukarsintakappaleet julkistettiin Ylen uusilla viisusivuilla: http://www.yle.fi/euroviisut

Mikaelin, MILLOIN-euroviisukappaleen sävellyksestä ja sovituksesta vastaa Kerkko Koskinen ja sanoituksen takana on Kyösti Salokorpi.

Käy katsomassa Mikaelin uusittu viisuilme: http://ohjelmat.yle.fi/euroviisut/kutsuartistit/mikael_konttinen

Mikael vierailee toimittaja Iris Mattilan haastateltavana Radio Suomen Takahuoneessa-ohjelmassa ma 14. tammikuuta klo 18.15. Aiheena tietenkin, kuinkas muuten, euroviisut!Haastattelun voi kuunnella myös Ylen netissä www.yle.fi

Euroviisukarsintojen jälkeen, ennen finaalia, Mikael julkaisee Tuntematon tie -debyyttilevynsä 27. helmikuuta, mutta siitä lisää tuonnempana!


Mikael Konttinen on mukana 12 artistin joukossa tavoittelemassa Suomen Euroviisu -edustuspaikkaa Serbian pääkaupungissa, Belgradissa 24. toukokuuta 2008. Mikaelin esiintymisvuoro on perjantaina 15. helmikuuta kakkoskarsinnassa, mikä nähdään suorana lähetyksenä TV2:lta klo 21.00. Lisätietoja Euroviisuista löytyy osoitteesta www.yle.fi/eurovision. 11. tammikuuta 2008 YLE julkistaa Suomen karsinnan kilpailukappaleiden nimet ja niiden tekijät.

Suomen edustaja vuoden 2008 Eurovision laulukilpailuun valitaan Helsingissä lauantaina 1. maaliskuuta. Tapahtumapaikkana toimii maineikas Kulttuuritalo.

Suomen euroviisufinaali järjestetään kahdeksan vuoden tauon jälkeen Helsingissä. Kulttuuritalo on isännöinyt euroviisukarsintoja aikaisemmin vuosina 1979, 1988, 1989 ja 1990.

Pian uudenvuoden hulinoiden jälkeen perjantaina 4.tammikuuta Mikael kilpailee Tartu Mikkiin -ohjelmassa parinaan Virve "Vicky" Rosti. Muista katsoa!


MIKAEL KONTTINEN on Universal Musicin uusi iskelmäsignaus

Mikael Konttinen nousi yleisön tietoisuuteen kun yli kaksi miljoonaa katsojaa näki tämän nuoren miehen esiintyvän vuoden 2006 Itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa Kaartin Soittokunnan solistina. Tämä esiintyminen herätti levy-yhtiöiden kiinnostuksen ja keväällä 2007 Mikael solmi levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa. Kesällä valmistui ensimmäinen single ”Pilvet”, joka nosti tämän persoonallisen uuden äänen Suomen sinivalkoiselle iskelmätaivaalle. Kappale otettiin heti kohderadioiden soittolistoille ja pysyi listakärjissä koko kesän. Alkusyksystä julkaistiin toinen radiosingle ”Kerran”, joka myöskin soi edelleen samaisten asemien listoilla.

Mikael on 23-vuotias Tukholmassa syntynyt, Pylkönmäellä varttunut, nykyään helsinkiläistynyt solisti, joka loi suhteen musiikkiin jo lapsena. Hän on soittanut pianoa ja laulanut koko ikänsä kuoroissa, ja kiinnostus musiikkiin vei miehen opiskelemaan Sibelius-lukioon. Lukion suoritettuaan Mikael aloitti kevyen musiikin lauluopinnot Helsingin AMK Stadian pop- ja jazz-linjalla. Kuoron mukana hän on matkannut ympäri maailmaa laulamassa, soolokeikat täyttyvät taas häistä ja hautajaisista, kohokohtana tietysti Linnan juhlat. Myös armeijassa Mikael valittiin puhallinorkesterin solistiksi ja kansainväliset tattoot veivät häntä aina Italiaan saakka laulamaan. Vuonna 2006 Mikael osallistui Tangomarkkinat-laulukilpailuun sijoittuen viiden parhaan joukkoon.

Mikael Konttinen yhdistää iskelmämusiikin peruselementtejä modernilla tavalla tuotettuun 60-lukulaiseen retrosoundiin ja tyyliltään hän muistuttaa vanhaa kunnon iskelmä-orkesterin keulahahmoa. Hän on parhaillaan studiossa tekemässä keväällä julkaistavaa debyyttialbumia, jonka tuottajina toimivat Okko Laru ja Antti Lehtinen. Tulevalta albumilta on saatu jo esimakua Jukka Kokkosen säveltämällä radiosinglellä ”Pilvet” sekä Tomi Aholaisen kappaleella ”Kerran”. Molemmat kappaleet nousivat heti ilmestyttyään mm. Radio Suomen, Iskelmän, SunFM:n ja lukuisten muiden paikallisradioiden soittolistoille. Mikael Konttinen on raikas tuulahdus jotain uutta, mutta miehen musiikissa on myös vanhaa ja harmonista iskelmäsoundia kuultavissa. Mikael on orkesteri-iskelmän uusi lupaus!

Mikael Konttinen esiintyy Tartu mikkiin -ohjelmassa TV2:lla 4.1. klo 21.00.

www.myspace.com/mikaelkonttinen

UutisetBiografiaDiscografiaMediaKeikatLinkitFoorumiYhteysBlank